2013/12/29

2013

tammikuuSängyn pohjalla kipeilyä, kevään odotusta, inspiroitumista, hyviä ajatuksia ja kokonaisuudessaan positiivisella (ja toiveikkaalla) mielellä aloitettu vuosi.
helmikuu
Hiusremppa alkoi, kampaajalla ravaamista, söin liikaa mysliä ja luin hyviä kirjoja. Suurkulutin Foalsin uutta levyä ja Disco Ensembleä fiilistelin keikallakin asti. SM-kisojen voitto Turussa, tulevaisuudensuunnitelmia, mutta myös pieniä vastoinkäymisiä.
maaliskuu
Unohtumattomat MM-kisat täällä kotona Helsingissä, ensimmäinen maailmanmestaruus, kaikki se hehkutus ja juhlinta. Onnellisuutta ja aurinkoa. Odotin ihan hurjasti pyöräilysäitä ja kesää. Ehdin mä tosin koulujuttujakin stressata aikalailla.
huhtikuu
Jäähyväisiä ja uusia tuttavuuksia jäähalleilla, kivoja kokemuksia, huoneen sisustusta. Turvauduin liikaa tohon nutturakampaukseen ja pitkästä aikaa näin Pariisin Kevään ja samalla fiilistelin muutenkin ihanaa kevättä. Nyt vihdoin pääsi jo pyöräilemään ja lonkkaroimaan jessssss.
toukokuu
Uusia ja yllättäviä tuttavuuksia, ihan älytöntä onnellisuutta ja ihastumista. Blogikriisi ja sen myötä vanhan blogin kuoppaaminen ja tän uuden kasaaminen. Toukokuuhunkin mahtui negatiivisia juttuja, mutta eipä niitä enää näin loppuvuodesta tahdo muistaa. Käytiin joukkueen kanssa tsekkaamassa yks jääkiekon MM-pelikin! Tapahtumarikas kuukausi jos ei muuta.
kesäkuuKesäloman tuhlausta, ikävöintiä ja turhautumista. Auringonpalvontaa, sopivaa laiskottelua, grillausta, huoletonta hengailua, hiusten vaalenemista ja lopulta pääsin ihan hyviin kesäfiiliksiinkin.
heinäkuu
Nyt vihdoin sitä kesästä nauttimista, ihania muistoja, turhaa puistohengailua, spontaaneja seikkailuja ja festarireissu kaikkine käänteineen. Oon kirjottanu päiväkirjaani olevani vähän eksyksissä, mut siitäkin huolimatta aika onnellinen. Lopulta paluu lomalta jäähallien kylmyyteen.
elokuu
Ihan liian nopeasti tullut elokuu. Loma ei mulla kuitenkaan lähelläkään loppumista, joten kesäfiilistely jatkui entisellään ja ehkä sen suhteen otettiinkin hyvä loppukiri! Mun hiukset näyttää ainakin jälkeenpäin ihanan värisiltä. Optimistisuutta, tiettyjen asioiden hyväksymistä, odottamista, yllättäviä vastoinkäymisiä ja jossain vaiheessa täysi lannistuminen. Hyvä alku, ei niin valoisa loppu.
syyskuu2Synkkä syyskuu, vähän liikaa negistelyä, epätoivoon vaipumista, yksinäisyyttä,  paluu tuttuun ja turvalliseen brunetteen ja lopulta vihdoinkin valoa tunnelin päässä. Unohtamatta ihania kerrospukeutumissäitä!
lokakuu2
Asioiden järjestymistä, suoranaisia ihmeitä. Duunipaikka ja koulun alkaminen vihdoin, uuteen vuorokausirytmiin tottumista, väsymystä, mutta kuitenkin onnellisuutta ja etenkin kiitollisuutta. Kahvia kului varmaan eniten ikinä, mutta se toisaalta pelastikin suunnilleen jokaisen mun päivän. Asioilla on tapana järjestyä! Syksy oli kauneimmillaan ja ostin ihanimman luottoneuleen.
marraskuu2
Ahkerointia koulussa ja töissä. Ihan järjetöntä väsymystä, vitutusta ja negatiivista ajattelua. Huomasin kuitenkin että osasin enemmän nauttia elämän pienistä iloista ja löytää aihetta hymyilyyn ihan hassuistakin jutuista. Ensimmäiset lukiokurssit suoritettu liiankin laiskasti, jostain syystä silti onnistuin läpäisemään ne ysin keskiarvolla. Totuttelin mun uusiin lukulaseihin, noita rillejä kun ei oo lapsuuden jälkeen tullu pahemmin käytettyä. Ensimmäiset valintakisat Jyväskylässä ja tuliaisina kultaiset mitalit!
PicMonkey Collage
Vähän kevyempää arkea, vaikka väsytti hurjasti niin jostain syystä se ei päässyt vaikuttamaan mun mielialaan erityisemmin. Yritin vähän vähentää kahvinkin kulutusta ja myöhäiset unet aamulla usein verottikin sen aamurutiineista. Toiset valintakisat Tampereella ja hopeamitalit. Joulukuussa piristävintä oli ehdottomasti läheiset ja ystävät mun ympärillä ja menneen syksyn yksinäisyyden fiilis oli vihdoin poissa. Loppukuusta odotin jo innolla ja paremman toivossa uutta alkavaa vuotta!

Koko vuosi 2013 oli perinteisesti yhtä vuoristorataa ties monetta vuotta peräkkäin. Mulle jäi käteen paljon ihania unohtumattomia muistoja ja kokemuksia. Samoin vastoinkäymiset kaikkine käänteineen opetti ja kasvatti mua kaikin tavoin ihan älyttömästi, enkä vois toisaalta olla kiitollisempi siitä. Etsiskelin paljon itseäni ja nyt tuntuu että oon vihdoin oikeilla jäljillä. Ihanaa kuitenkin jättää tää nopeasti hurahtanut vuosi taakse ja lähteä luomaan entistäkin parempaa seuraavaa vuotta. Heippa 2013 ja tervetuloa 2014!! 

3 kommenttia :

  1. Tää oli tosi kivalla tavalla tehty!:)

    VastaaPoista
  2. Hensku oot ihana <3 t. Maiju:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi maijuli ♥ sinä olet!!

      Poista