"Kun bussissa istuessa satun vilkaisemaan kynsiäni, mieleeni tulee vain yksi asia. Sinä.
Vielä hetki sitten minulla oli kauniit kynnet, olinhan kasvattanut niitä jo hetken kärsivällisesti. Lakkasin ne huolellisesti ja monta kertaa peräkkäin joulunpunaisiksi. Viimeisimmästä lakkauksesta on kulunut nyt kaksi viikkoa.
Kahdessa viikossa kynteni ovat lyhentyneet entiseen säälittävyyteensä ja halpa kynsilakka on kulunut rumiksi laikuiksi. Kaksi viikkoa sitten olin vielä varma että nyt vihdoin pidän kynteni kauniina, mutta toisaalta kaksi viikkoa sitten olin varma muistakin asioista joista sittemmin olen luopunut.
Aamuisin teen työni nopeammin ja iltaisin unohdan kännykkäni olemassaolon. Minä en enää huolestu puolestasi, en herää öisin tekstiviesteihin, enkä kuvittele näkeväni sinua ruuhkaisessa metrossa.
Peiliin katsoessa en näe lähinnä sinusta johtuvaa onnellista virnettä, mutta en myöskään samanlaista ikävää ja turhautumista. Näen pienen epävarman ihmisen, sellaisen joka vaihteen vuoksi haluaisi riittää itselleen, ei jollekkin muulle. Hetkittäin minulla on kyllä ikävä sinua, mutta vielä enemmän kaipaan itseäni.
Sinä teit minut onnelliseksi monella eri tavalla, mutta nyt haluan pystyä samaan yksinkin. Minulla ei enää ole sanojasi muistuttamassa, enkä tiedä pääsenkö koskaan enää turvalliseen syliisi, mutta aion vaatia samanlaisia sanoja itseltäni ja tuntea itseni rakastetuksi yksinkin. Tänä vuonna haluan rakastaa itseäni enemmän."
Tekstinä raakaa päiväkirjamatskua ja tässä kuvituksena muutamia otteita kolmen vuoden ikäisestä leikekirjastani (= ikuisuusprojekti, jonka ääreen palaan kun tarvitsen aikaa itselleni ja haaveiluun). Tänään uppouduin askartelemaan ja kirjoittamaan koko päiväksi, parasta laatuaikaa ja seurana maailman paras minä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti