2013/11/27

Changing of the seasons

IMG_22644 IMG_2116Blogsu on taas saanut osakseen pieniä muutoksen tuulia. Lueskelin mun postauksia läpi, ajauduin maailman pahimpaan blogikriisiin ja laitoin sen kummemmin miettimättä koko roskan piiloon. Mua rupes turhauttamaan kaikki omat tekstit ja niiden ailahtelevaisuus. Vähän aikaa sitten tuntu hyvältä idealta avautua asioista ja kirjotella hetken mielijohteesta juttuja bloginkin puolelle, mutta yhtäkkiä en ookkaan ihan niin varma. Mulla on päiväkirja sitä varten, eikä ketään jaksa kiinnostaa jatkuva jeesustelu.
Haluun pitää tän blogitouhun kuitenkin sellasena kasuaalina ja positiivisena, mutta silti aitona ja mun näköisenä.
Pientä raikastusta on kokenut myös niin hiukset, kuin rakas kotikolokin. Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin, jee!

2013/11/20

Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

IMG_0313 picnikfile_7C3vNz Kuluneiden viikkojen aikana mä oon juossut aamuisin liian monta kertaa bussiin vain huomatakseni että myöhästyin ja että sotkin samalla valkoisen villapaidan kahvitahroilla. Oon huutolaulanut yksin kotona purkaakseni tunteita, itkenyt siivouskomerossa kuudelta aamulla kaatosateesta läpimärkänä, naarmuttanut lattiaa raahaamalla huonekaluja, ostanut suklaata aina kun surettaa ja taistellut tenttikursseja läpi istumalla kirjastossa. 
Oon myös miettinyt paljon sitä miten paljon mietin. Tulin siihen tulokseen että mietin liikaa, mut onks se kuitenkaan lopulta niin huono asia? Siitä en oo vielä ihan varma. 

Viime aikoina oon miettinyt myös paljon terveyttä, ja sitä miten paljon sitä oikeasti tulisi arvostaa. Huomaan jatkuvan kiireen ja stressin vaikutuksen mun kroppaan ja mun on todella vaikee hyväksyy sitä. Mä haluun vaan olla terve. Ja onnellinen. 
Eiks nääkin kaks oo aika vahvasti sidoksissa toisiinsa? Taitaa olla, joten ei mikään ihme etten oo tarpeeks kumpaakaan. En oo tarpeeks onnellinen ollakseni terve, enkä tarpeeks terve ollakseni onnellinen. Siinäpä loistava yhdistelmä. 

Mulla on monta postausta tuolla takaraivossa muhimassa ja yritän ehtiä saada niitä käytäntöönkin, kunhan vain ehdin! Mulla on vaan pieni kameramasennus meneillään, mutta yritän tsempata sen suhteen, mä kun kuitenkin tykkäisin blogata niin hirmuisesti vähän useemmin ja monipuolisemmin. Psst.. kuvitus on pikku-Hennin vanhaa matskua syksyltä 2011