2014/07/14

Did you get older doing nothing today?

PicMonkey CollagePicMonkey CollagePaljon asioita on ehtinyt tapahtua, miljoonia käänteitä tässä hassussa elämässä, mutta toisaalta silti kaikki on kuin ennenkin. En osaa kuvailla kaikkea sanoiksi, enkä välttämättä haluaisikaan.
Muutettiin mamman kanssa pienempään kämppään ja nyt mustakin muovataan esimerkillistä kerrostaloasujaa, sain uuden (ihan maailman parhaan) sängyn, oon jatkanut samaan malliin seikkailujani Helsingissä, heittänyt talviturkin, pyörähtänyt Turussa Ruisrokkailemassa (ihan maailman parhain viikonloppu), tehnyt pitkästä aikaa kivoja kirppislöytöjä, viettänyt liian vähän aikaa kotona ja tutustunut ihan hirveän moneen uuteen ihmiseen.
Siinä nyt ihan vain pari juttua mainitakseni.

Koska tällä hetkellä oon ihan täysin persaukinen ja bussikortti tyhjillään, niin mut on nyt tuomittu jumittamaan kotona pari päivää. Tuntuu etten osaa enää olla kotona, kun oon nyt jo hetken ollut aina enemmän tai vähemmän ihmisten ympäröimänä ja juoksemassa paikasta toiseen. Ehkä tää tekee mulle ihan hyvää, olla vaan ja välillä ajatellakkin jotain. Sellaisessa menovilskeessä sitä harvemmin ehtii uppoutumaan omiin ajatuksiinsa, sekin on kyllä tehnyt ihmeitä mulle! Kaikessa on puolensa, mutta nyt mä nautin yksinäisyydestäni, täytän ehkä viinilasin ja istun parvekkeelle fiilistelemään tätä kivaa kesäiltaa.

5 kommenttia :

  1. oi viini ja parveke kuulostaa ehkä täydellisimmältä ikinä! niin ja ihana kuvia postauksessa myöskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se onkin! Kiitos jälleen kerran ♥

      Poista
  2. Missä joukkueessa ja tasolla luistelet? :)
    T: toinen muokkari
    http://isaaliisa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetin luistelun nyt keväällä, mut sitä ennen luistelin pari viime kautta Muskuissa! :-)

      Poista
    2. Okeii!:) Teijän viimekauden vappis oli ihan mieletön!! Se musiikki ja kaikki, totaalisesti yksi lempiohjelmista mitä tiedän :)

      Poista