2014/05/26

Tälläistä on ehkä olla nuori

IMG_3328
Päiväkirjan puolella on hiljasta, blogissa on hiljasta, jopa mun pään sisällä on suhteellisen hiljasta. Tällästäkö tää helppo ja mukava elämä on?? Oon vähän pettynyt, ihan siis vaan tän hiljasuuden kannalta. Kaikki on niin hyvin ettei ajatuksetkaan enää laukkaa entiseen malliin. Oon tunnetusti maailman suurin murehtija ja märehtijä, joten nyt kun ei hirveesti murheita löydy niin tuntuu vähän tyhjältä. Hyvällä tavalla. Kai.

Huhtikuu oli vähän vielä sellasta totuttelua kaikkeen siihen vapaa-aikaan mitä mulla yhtäkkiä oli, ja kieltämättä sitä tuntui olevan vähän liikaa. Muistan hyvin yhen päivän kun ruikutin äitille etten keksi yhtään mitään tekemistä ja päädyinkin ihan oikeesti vaan sänkyyn tuijottelemaan kattoa. Lenkkeilinkin aika paljon, ihan vaan tylsyyttäni.
Toukokuu onkin sit ollu astetta spontaanimpi. Oon jo tottunut siihen ettei mulla oo hirveesti sellasia pakollisia menoja, joten keksin sitten itse milloin mitäkin ohjelmaa ja samalla sit lähen kavereiden mukana pyörimään milloin minnekkin. Valehtelisin, jos väittäisin etteikö mulla olis ollu ihan hiton kivaa. Elän aika kirjaimellisesti hetkessä, en mä hirveesti viitsi edes suunnitella mitään kun fiilis kuitenkin ohjaa lopulta.
Vähän näyttää siltä että PMMP:n Kesäkaverit taitaa olla kerrankin ihan oikeesti kesän teemabiisi (!!!)

Ja koska en nyt sitten kuitenkaan ikinä saa aikaseks tarttua siihen oikeeseen kameraan, niin oon nyt viime aikoina vähän skarpannu instagramin puolella, joten jos sua kiinnostaa mitä puuhaan milloinkin niin löydät mut sieltä @hehenni !!! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti