Carried away

1. Ostin elämäni ensimmäisen hatun joten pakollinen #selfie sen kunniaks! Kun sen kerran päähän uskalsin laittaa niin tuli vaan mietittyy et miksen oo opetellu käyttämään hattuja aikasemmin?? Pelastaa huonot hiuspäivät + vaatekriisit = näitä on pakko saada lisää.

2. Yks monista hyvistä aamuista yksin kotona, mustikoita ja uusin Trendi.

3. En osaa päättää onks avokadot pilannu vaiko sittenki pelastanu mun elämän. 

4. Kärppä ja aamujoogailut peilin edessä.

5. Hiirenkorvat on täällä!! Kesä!! Jess!!!

6. Kippis sunnuntain kunniaks ja valehtelematta on sitä kippistelty aika ahkerasti muidenkin päivien kunniaks. Ei tippa tapa...

7. Vihdoin ja viimein uudet lenkkarit, nää onki päässy yllättävän usein ihan kunnon lenkkikäyttöön ja pari kertaa mukavuudenhaluisena oon yhdistäny arkiasuihinkin. Ylivoimasesti kevään paras ostos.

8. Näin keväisin palaan kirjaston hyllyille notkumaan pitkästä aikaa ja talvitauon jälkeen pää lyö tyhjää, joten kotiin lähti nää takuuvarmat klassikot ja pari muuta varmaa lukunautintoa.

Heh, nää parit hassut räpsyt puhelimesta kertoo aika paljon mitä mun elämään kuuluu tällä hetkellä! Koneella roikkuessa lähinnä maratoonaan Gossip Girliä ja kamerakin lojuu jossain päin kämppää pölypeitteen alla. Oon sanonu varmaan miljoona kertaa miten kiva musta olis bloggailla useemmin ja paremmin, mut tällä hetkellä olosuhteet ei vaan anna periksi. Aikaa löytyis kyllä ja luultavasti innostustakin, mut kameramasennus jatkuu ja mun toistaseks käyttökelvoton läppäri vähän vaikeuttaa asioita. Ja rehellisesti sanoen, mulla on kyllä toisaalta aika kiire elää hetkessä ja nauttia tästä ihanasta keväästä. (Joo oon sairaan ärsyttävä kun jaksan vaan hehkuttaa noita loputtomiin, mutku niin se vaan on...) Epäilemättä te parit hassut lukijat siellä ymmärrätte kyllä, joten tää epäsäännöllinen ja epämääräinen bloggaus jatkukoon samaan malliin, palaillaan taas!

Mä oon sopivasti onnellinen

Tuntuu hurjan epätodelliselta katsoa kalenteria ja huomata päivä toisensa jälkeen että me tosiaankin eletään jo huhtikuuta. Aika on tuntunut matelevan hitaammin kuin etanat, mutta toisaalta mietin että mihin ihmeeseen kuukaudet katoavat. Maanantaina sanoin hyvästit elämäni tärkeimmälle asialle viimeiseltä kymmeneltä vuodelta ja samana iltana kirjoitin kaksi vuotta sitten aloitetun päiväkirjani viimeisen sivun. Nyt olisikin täydellinen ajankohta ostaa uusi päiväkirja, sillä on sanomattakin selvää että elämäni tulee muuttumaan melkoisesti tän vaikeen päätöksen johdosta. Oikeestaan tässä parissa viikossa on ehtinyt tapahtumaan niin paljon erilaisia asioita että on vaikeaa olla kirjoittamatta niistä. Koska minä ainakin olisin nyt todella utelias tätä tekstiä lukiessani niin voisin listata pienen osan...

...olen onnistunut rikkomaan rakkaan puhelimeni näytön pieniksi pirstaleiksi, syönyt ulkona enemmän kuin mihin mulla oikeestaan olis varaa, kuunnellut mitä uskomattomampia elämäntarinoita ja kokemuksia, hymyillyt leveämmin kuin aikoihin, itkenyt enemmän kuin aikoihin muistellessani luistelu-urani parhaimpia hetkiä, halannut niin montaa eri ihmistä etten edes voisi yrittää laskea kaikkia, kääntänyt kahvihetkeni aamun sijasta iltaan, seikkaillut pitkin Helsingin öisiä katuja, unohtanut kaikessa kiireessä syödä moneenkymmeneen tuntiin, ostanut viimein kalenterin tälle vuodelle, ikävöinyt festareita (ja kesää), pessyt viimeinkin harmaanruskeat (eli joskus valkoiset) converseni, elänyt hetkessä, kumonnut vähän liian monta annosta alkoholia, yrittänyt kasailla edes jotenkin fiksua lukujärjestystä ens jaksolle, arvostanut yhä enemmän pieniäkin kivoja juttuja, syönyt avokadopastaa kyllästymiseen asti, käynyt ihan huippuja keskusteluja suunnilleen joka toisesta aiheesta mistä maailmassa vaan voi keskustella, kuten esimerkiksi erilaisten rakennusten arkkitehtuurista ja mäyräkoirista.

Nämä ja miljoonat muut tapahtumat ja pienet hetket ovat värittäneet mun muuten niin harmaansävyistä elämää. Mainitsin viime postauksessa rakastavani kevättä niin että itkettää ja se pätee edelleen. 

Samalla voin todeta etten tiedä yhtään mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta mä aion jatkaa hetkessä elämistä ja mennä päivän kerrallaan. Aion tarttua mahdollisuuksiin, toteuttaa hassuja päähänpistoksia, samalla kuitenkin hoitaa pakolliset velvollisuudet, nauttia jokaisesta päivästä ja odottaa viikonloppuja kipeämmin kuin koskaan. 

Onnellisia hetkiä viime kesän ruissista...

Trying to be cool

Haluisin tällä hetkellä repiä pääni irti, sillä ensinnäkin näiden (ja kaikkien muidenkin kuvien) ottaminen oli ihan hirveetä taistelua mun vammaisen kameran kanssa ja sit vielä kun kaiken jälkeen lätkäsen ne tänne niin ne vähäisetkin tarkennukset ja värit on kadonnut taivaan tuuliin. Että siinäpä taas yksi syy miks postaustiheys on melkosen harva, uudelle kameralle olis tosiaan kipeesti tarvetta!!

Eniveis, mun piti tulla tarinoimaan vähän kuulumisia, mut tarkemmin ajatellen eipä mulle juuri mitään ihmeellistä kuulukkaan. Tollanen maailman söpöin kisuvauva kotiutu meille vajaa pari viikkoa sitten, enkä kotona ollessani oo paljoo muuta tehnykkään kuin leikkinyt tai pitänyt muuten vaan seuraa sille. Mammalomaahan ton kanssa tarvitsis kun kaikki yöunet pätkii pahasti kun toinen vaan haluis leikkiä kellon ympäri tai vaihtoehtoisesti nukkua naamalla/niskassa/kaulalla/päälaella/kainalossa/muualla muhun liimautuneena.  En kyllä valita kuitenkaan, enemmänkin oon yhä varmempi siitä että isona musta tulee vaan (hullu) kissanainen. Tää on lopun alkua...

Muutenkin mulle kuuluu aika hyvää, kevät on tuonut jokavuotiseen tapaansa muutoksen tuulia ja samalla aurinkoa mun elämään. Voisin oikeesti varmaan omistaa ens postauksen kokonaan kevään hehkutukselle ja kaikille ihanille asioille, ensimmäinen askel olis varmaan kameran ulkoiluttaminen joka jo se pelkästään vaatii multa aika paljon. Saa nähdä! Mut sen mä ainakin sanon että rakastan kevättä niin että itkettää.